Opettajankoulutus (Opeksi V)

Huomasin äsken (2013-12-25-22-55) seuraavan tekstin alun jääneen joskus keskeneräisenä julkaisematta blogissani. Saatoin julkaista sen opettajankoulutuksen yhteydessä käytetyssä WordPress -blogissani, mutta sitä ei enää ole ja koska tämä nyt kerran löytyi, niin julkaistaan nyt sitten täällä:


Yritän saada ajatuksiani lähitulevaisuudessa päättyvästä koulutuksesta hieman kasaan tähän kirjoitukseeni.

Kun koulutuksen alussa tutkin opetussuunnitelmaa, se näytti aika hurjalta. Epäilin mahdollisuuksiani saada suoritettua opettajankoulutus yhdessä lukuvuodessa. Halusin silti valita hieman enemmän opiskeltavaa kuin minimivaatimus olisi ollut – osin ihan vain siksi, että halusin “varmuuden vuoksi” saada kokonaismerkinnän kasvatustieteen aineopinnoista, kun kerran siihen oli mahdollisuus. Eihän sitä tiedä, jos vaikka jatkan alan opiskelua myöhemmin.

Nyt lähes kaikki kurssit on jo suoritettu. Enää joitain Opeksin lyhyitä erikoiskursseja on jäljellä, kuten animaatiopaja (joka kuulostaa mielenkiintoiselta). Välillä oli vähän rankkaa ja aikataulu kireällä, eikä tuntunut paljon jäävän aikaa yksityiselämälle.

Kasvatustieteen opinnot, erityisesti metodikurssi (KASOP5) ja Johdatus mediakasvatukseen olivat mielenkiintoisempia kuin osasin odottaa. Opetusharjoittelut ja niihin liittyvä didaktiikan opetus ja käytännön ohjeet Normaalikoulun ohjaavalta opettajalta olivat erittäin hyödyllisiä: nyt tunnen voivani opettaa ja erityisesti valmistautua tuntien ja kurssien pitämiseen aivan toisin kuin ennen koulutusta (jolloin tein joitakin lyhyitä sijaisuuksia eri kouluissa).

Opeksilaisille annettu äänenkäytön koulutus oli todella hyvää ja täytyykin alkaa käydä siihen liittyviä muistiinpanoja uudestaan läpi, koska isojen luokkien kanssa äänenkäyttö näyttää olevan varsin merkittävä asia. Olen tottunut puhumaan aika hiljaa, joten nyt täytyy totutella puhumaan kovempaa.

Jään odottelemaan viimeisiä koulutuksia, mutta koska tämä kirjoitus jäänee viimeiseksi tässä blogissa,  toivotan mahdollisille lukijoilleni miellyttävää kevättä!


P.S. - Tuollainen oli siis tämä aiemmin täällä julkaisematta jäänyt raapaisuni. Tämän blogin viimeiseksi se ei kylläkään jää, ellei jotain varsin yllättävää ja ikävää tapahdu.

Educa-raportti

Olin Educa-messuilla jakamassa Vapaa-ajattelijain Liiton esitteitä opetusalan ihmisille. Tämä oli ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen kerta, kun olin messuilla ständin takana. Aiemmin olin käynyt Educa-messuilla koulutuksen yhteydessä, joten paikka ja useimmmat siellä esittäytymässä olevat tahot olivat minulle jo ennestään tuttuja. Meidän ständimme oli mielestäni sille juuri sopivassa paikassa, kansalaisvaikuttamisen toriksi kutsutulla tiiviillä erikoisalueella, suurin piirtein keskellä messuhallia. Valvoin pistettämme enimmän osan aikaa yksin ja jonkin aikaa yhdessä Lasse Pylkin kanssa. Muutaman kerran Lassekin miehitti asemaamme minun käydessä syömässä.

Pyrin houkuttelemaan ihmisiä ständillemme ystävällisillä tervehdyksillä. Pöydällä esitteidemme keskellä oli myös tarjolla karkkia, joka houkutteli etenkin paikalla olevia lapsia käymään pisteellämme useammankin kerran. Joskus annoin heillekin esitteitä mukaan.

En edes yrittänyt pysäyttää ihmisiä, jotka olivat selvästi (kävelynopeuden perusteella) menossa johonkin, tai jotka olivat muuten selvästi meitä vältteleviä (muun muassa siksi, että olivat jo esitteitämme katsoneet). Vain harvat messuvieraat kulkivat ohi nenäänsä nyrpistäen, selvästi vastenmielisyyttään osoittaen. Muutamat kielteisesti Liittoon tai edustamiimme asioihin suhtautuvat kommentoivat meille henkilökohtaisesti suoraan ja – kuten näissä asioissa kokemukseni mukaan on tavallista – selvästi tuntematta juurikaan kommentoimaansa asiaa. Ainakin pari vierasta kertoi olevansa jopa vapaa-ajattelija yhdistysten jäseniä ja muutama olevansa vapaa-ajattelijoita ilman jäsenyyttä. Myös jotkut uskonnolliset ihmiset kertoivat kannattavansa (joitakin) pyrkimyksiämme. Eräs jopa sanoi, että voisi liittyä takaisin kirkkoon, jos se ensin erotettaisiin valtiosta.

Eniten pyrin mainostamaan elämänkatsomustietoesitettämme, toissijaisesti lehtiämme (Vapaa Ajattelijan lisäksi meillä oli Helsingin vapaa-ajattelijoiden tekemää Uskomaton-lehteä ja joitakin vanhoja Protulehtiä). Muita esitteitä esittelin vain niille, joilla oli vielä näiden jälkeen mielenkiintoa jäljellä. Suurimmalla osalla oli. Kaikki eivät tietenkään ottaneet esitteitä mukaansa, koska messuilta oli kertynyt jo muutenkin tarpeeksi kannettavaa. Vain harvat olivat ymmärtäneet ottaa mukaansa selkärepun.

Pääosin suhtautuminen meihin, siis Vapaa-ajattelijain Liittoon, oli siis nähdäkseni myönteistä. Useimmat läheltä kulkijat sain pysähtymään ständillämme ja ottamaan esitteitämme. Monet sanoivat olevansa samaa mieltä Liiton kanssa esim. siitä, ettei uskonto kuulu kouluun. Keskusteluja syntyi monienkin messuvieraiden kanssa. Jotkut heistä jäivät puhelemaan kanssani enemmän tai vähemmän vapaa-ajatteluun liittyvistä asioista useaksi minuutiksikin, parantaen päivääni merkittävästi. Erityisen miellyttävä oli eräs teologian opiskelija, jonka kanssa olisin mielelläni jutellut enemmänkin.

Pääsin lauantaina kurkistamaan muiden esittäytyjien ständejä ja keräämään heitlä enemmän tai vähemmän tarpeellisia näytteitä, kuten mainosheijastimia. Kahvi ja etenkin ruoka messukeskuksessa oli mielestäni turhan kallista, kuten odottaa saattoi. Ilmaista kahvia oli onneksi tarjolla kansalaisvaikuttamisen torin kahvinurkassa lähellä omaa ständiämme.

Hatuttomuus hatuttaa

Tampereen Normaalikoulussa (ja varmaan muissakin kouluissa) on käytössä pukeutumiskoodi. Oikeastaan siellä on opettajille muistaakseni oma pukeutumiskoodi myös, mutta nyt tarkoitan oppilaiden pukeutumiskoodia. Tarkemmin sanottuna päähineen (joiksi lasketaan ainakin lippikset, pipot ja huput) käyttökieltoa sisätiloissa.

Etenkin (aineen)opettajaksi opiskelevan näkökulmasta tämä on erikoista, koska kyseessä on harjoittelukoulu, jossa tulevia opettajia koulutetaan. Tulevia opettajia opetetaan samalla siis noudattamaan ylläpitämään tätä pukeutumiskoodia. Tämä on nähdäkseni ristiriidassa muun opettajien saaman opetuksen kanssa, jossa puhutaan sellaisista asioista kuin  kasvattaminen kriittiseen ajatteluun, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja aktiivisuuteen, sekä painotetaan moniarvoisuutta, yksilöllisyyden arvostamista ja ainakin opettajan roolia jonkinlaisena intellektuellina ja kansankynttilänä.

Tällainen pukeutumiskoodi vaikuttaa kuitenkin perinteiseltä passiivisten, nöyrien ja ajattelemattomien alamaisten kasvattamiselta, jota nationalisessa hengessä aiempina vuosikymmeninä ja satoina on pidetty koulun tehtävänä. Samaiseen ajatteluun kuuluu myös yhteiskuntaluokkien ylläpitäminen, eli köyhien työläisten lapset pysyköön köyhinä työläisinä, varakkaampien lapsille olkoon korkeampi asema yhteiskunnassa. Olisihan se kamala, jos köyhällistökin uskaltaisi ajatella ja olla yhteiskunnallisesti aktiivista. Koulujärjestelmän toiminta työttömien, sekä lasten ja nuorten varastona voisi vaikeutua. Ties millä muilla tavoilla voisi yhteiskuntarauha (status quo, eli oikeasti vallanpitäjien valta-asema) järkkyä.

Samalla kun pukeutumiskoodilla kielletään päähineiden käyttö sisätiloissa lähes kaikilta (tosin naisille ehkä sallitaan jotkin pukuun kuuluvat päähineet mielenkiintoisena ja paljastavana poikkeuksena), perinteeseen vedoten, sallitaan epäilemättä kuitenkin joillekin toisille tiettyjen päähineiden pitäminen uskontoon, kulttuuriin tai toisiin perinteisiin vetoamalla. Samalla relativistisella tavallahan perustellaan myös tyttöjen ympärileikkausta, joten eipä ole ihme jos sitä päähineasiassakin käytetään. Mutta vakuuttaako tuo argumentti ketään? Ja missä suhteessa se on esimerkiksi perustuslakiimme? Perustuslain mukaanhan Suomessa kaikki ovat tasa-arvoisia riippumatta muun muassa sukupuolesta ja uskonnosta tai vakaumuksesta. Jos kuitenkin uskonnollinen päähine sallitaan, mutta uskonnotonta hattua ei, osoitetaan koululaisillekin selvästi kuinka toiset ihmiset ja asiat vain ovat eriarvoisia. Hienoa kasvatustyötä kouluilta todellakin.

Olen tämäntapaisia ajatellut jo aika kauan, enkä voi uskoa olevani ainoa tai edes ensimmäinen näin ajatteleva. Mistä sitten johtuu että tämä käytäntö kouluissa kuitenkin jatkuu? Ovatko  intellektuellit eli toisinajattelijat opettajien keskuudessa edelleen niin harvoja poikkeuksia?