Tähti 6 opettajan opas tunnustuksettomuusvaatimuksen näkökulmasta

Lukaisin läpi uskonnon kuudesluokkalaisille uskonnon opetukseen tarkoitetun Tähti 6 opettajan oppaan ja siinä samalla tietysti myös tuon oppikirjankin (Tähti-sarjan opettajan oppaat sisältävät oppilaan kirjan sivut pienennettynä; opettajan materiaali on sijoitettu oppilaan materiaalin ympärille). Tässä muutama huomio kyseisestä teoksesta. Keskityn nimenomaan kohtiin, joissa nykyisen lain mukainen tunnustuksettomuuden vaatimus näyttää jäävän toteutumatta, tai jotka muuten ovat ongelmallisia.


Heti alussa (s. 6) suositellaan opettelemaan ulkoa muun muassa kristinuskon kymmenen käskyä. En oikein pidä tätä perusteltuna. Kasvatuksellisesti siinä ei ainakaan ole juurikaan järkeä: ei kukaan jätä varastamatta, tappamatta jne. siksi, että hänelle on taottu päähän käskyt 7 ja 5, eikä etenkään näiden käskyjen numeroiden muistamisella ole mitään edistävää vaikutusta lapsen moraaliseen kehitykseen. Kirjassa ei toki mainittukaan, että käskyjen järjestysnumerotkin pitäisi muistaa, mutta satunnainen opettaja kyllä voi helposti niin kirjaa tulkita. Vielä vähemmän järkeä on ensimmäisen käskyn opettelemisessa, etenkään ulkoa. Käskyt kuuluu toki käydä läpi opetuksessa, mutta niiden ulkoa opettelu on ajan tuhlausta.

Sivulla 12 puhutaan ihmisarvosta kristillisen etiikan kulmakivenä: "Kristinuskon mukaan jokaisella ihmiselle on ehdoton ihmisarvo riippumatta uskonnosta, sukupuolesta, rodusta, iästä, terveydestä, taidoista, ulkonäöstä tai hyödyllisyydestä." Kummallisesti luettelosta jäivät pois seksuaalinen suuntautuminen ja uskonnottomat katsomukset.

Tämän jälkeen kerrotaan, että "ihmisarvon kunnioitus, samoin kuin kristillinen käsitys armosta näkyvät muun muassa eurooppalaisessa lainsäädännössä ja oikeusjärjestelmässä." Vaikka siinä ei tarkkaan lukien niin sanotakaan, annetaan siinä mielestäni ymmärtää, että mm. ihmisarvon kunnioitus eurooppalaisessa lainsäädännössä on kristillinen ajatus. Tämä on vähintäänkin epäilyttävää. Ei ihmisarvon kunnioitus juurikaan ole näkynyt kristittyjen toiminnassa läpi kirkkohistorian, paitsi ehkä sen jälkeen, kun kirkot ovat menettäneet valtansa tehdä ihmisille mitä huvittaa. Eiköhän ihmisarvo ole eurooppalaisessa ajattelussa ja lainsäädännössä humanistien ja valistusfilosofien ansiota. Vapaa-ajattelun nousu oli vahvasti uskonsotien ja uskonnollisen sorron seurausta.

Erikoinen, mutta kylläkin kristillinen käsitys rakkaudesta esitetään heti seuraavaksi, sivulla 13: "Suurin esimerkki rakkaudesta on Kristuksen elämä ja kuolema ihmisten puolesta." Tässä mennään kristinuskon ytimeen, jossa sen ristiriitaisuus (tai epäilemättä kristillisesti ajatellen "mysteeri") paljastuu yhdessä sen muun vastenmielisyyden kanssa. Ristiriidan tästä tekee kolminaisuusopin mukainen väite, että Jumala ja Kristus ovat sama olento, sekä klassisen teismin ydin, jonka mukaan mainittu Jumala on mm. kaikkitietävä ja kaikkivaltias ja maailman luoja. Jumalan voidaan tavallaan sanoa aiheuttaneen Kristuksen (siis kolminaisuusopin mukaan itsensä) kuoleman. Jumalan eräänlainen itsemurha on siis muka suurin esimerkki rakkaudesta. Ja älyttömämmäksi tämä väite menee loppuaan kohti: tämä itsemurha tehtiin ihmisten puolesta! Tässä kai viitataan "perisyntiin" tai "synteihin" yleensä: ajatushan on, että syntiset ihmiset joutuvat helvettiin ikuiseen kidutukseen, mutta Kristus kuoli syntiemme tähden, jotta häneen uskovat pääsisivätkin Taivaaseen. Siis vain häneen uskovat. Eipä ole tässä kyse pyyteettömästä rakkaudesta ainakaan.

Mutta mitä ihmeen yhteyttä kuolemalla ja toisten synneillä ylipäätään on? Entä jos lyön itseäni vasaralla kaverini pikavippivelkojen takia? Mitä hyötyä siitä on? Primitiiviset ihmiset saattoivat uskoa veren ja syntien yhteyteen uskoa, mutta luulenpa että useimmat kristitytkin nykyään ymmärtävät synninkin vain etiikan näkökulmasta vääränä eli pahana toimintana. He eivät enää usko sen olevan jokin pimitiivisen taikauskon mukainen entiteetti, jonka voi verellä pestä pois.

Kristillisen opin mukaan kuitenkin Jumala on luonut synnin siinä missä Taivaan ja Helvetinkin. Hän on keksinyt veriuhrit ja hänen oma ideansa oli myös tehdä itsemurha meidän syntiemme tähden. Ja jotenkin tämä kaikki todistaa Jumalan suurimmasta mahdollisesta rakkaudesta. Ehkä tämä väite täytyy sisällyttää uskonnon opetukseen, mutta sen esittäminen kirjan käyttämällä (perinteisellä) tavalla on mielestäni tunnustuksellista.

Samalla sivulla 13 väitetään myös näin: "Jotta voi rakastaa muita, on siis osattava rakastaa ja arvostaa myös itseään." Henkilökohtaisena kommenttina voin sanoa että ei pidä paikkaansa ainakaan omalla kohdallani. En myöskään näe mitään loogista syytä, miksi näin olisi.

Sivulla 17 vakuutellaan Jeesuksen historiallisuudesta: "Myös jotkut roomalaiset ja juutalaiset historioitsijat viittaavat Jeesukseen [...] He suhtautuivat Jeesukseen [...] torjuvasti. Kuka olisi viitsinyt torjua olematonta aave-Jeesusta?" Tämä kohta on tunnustuksellinen siinä mielessä, että esitetään asia ikäänkuin Jeesuksen historiallisuudessa ei olisi mitään epäselvää (kyseenalaisesti ja epämääräisesti viitaten ilmeisesti vain Tacitukseen ja Josephukseen, jotka tiedetään kyseenalaisiksi lähteiksi tästä asiasta). Esitetty päättely on vielä harvinaisen huonoa: torjunta voi varsin hyvin kohdistua uskonnolliseen liikkeeseen ja sen perustajaan, oli tämä perustajaksi väitetty henkilö todellinen tai ei.

Sivulla 20 jatkuu tunnustuksellinen opetus, tällä kertaa kursivoituna ja tarinan muodossa. On hieman epäselvää, miten tämä pitäisi tulkita, mutta ilman eksplisiittistä ohjetta näyttää siltä, että Paavalin (ent. Saul) kääntymistarina kerrotaan totena. Selvästikään uskonnon opetuksessa ei ainakaan pyritä opettamaan kriittistä ajattelua ja historiantutkimukselle keskeistä lähdekritiikkiä.

Sivuilla 24 - 25 kerrotaan kristittyjen kokemista vainoista ainakin epätarkasti, kun annetaan ymmärtää vainojen kestäneen yhtäjaksoisesti 300-luvulle asti. (Lisäksi kuvatekstissä kerrotaan kristittyjä tapetun Colosseumissa. Muistelen kuulleeni jotain tämän kanssa ristiriitaista, mutten tähän hätään muista enkä selvitä tarkemmin.)

Sivulla 26 käytetään sanaa "harhaoppinen" hyvin "oikeaoppisella", mielestäni kritiikittömällä tavalla.

Sivuilla 34 - 37 kerrotaan hieman Suomen vanhoista taikauskoista ja kristinuskon saapumisesta Suomeen. Tämä on kirjan ainoa kohta, jossa kerrotaan ns. pakanauskonnoista. Kun viimein sivulta 52 lähtien kerrotaan muista uskonnoista, käy ilmeiseksi kuinka pinnallisesti muita uskonnollisia käsityksiä kirjassa käsitellään (uskonnottomista katsomuksista ei kerrota yhtään mitään): hinudlaisuudesta, juutalaisuudesta, islamista ja buddhalaisuudesta kerrotaan kustakin vain 3 sivun verran!

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että "nykyajan apostoleista" eli lähestystyöstä yms. on kirjaan katsottu tarpeelliseksi sisällyttää 13 sivun mainos. Tämä lukija ainakin sai vaikutelman, että lähetystyötä yritetään tässä propagoida aika vahvasti. Tässä liikutaan vähintäänkin tunnustuksettomuusperiaatteen rajoilla.

Sivulla 99 kirjan tekijät jostain syystä väittävät etu- ja keskisormilla näytettävää voitonmerkkiä (V niinkuin Victory) rauhanmerkiksi. Tämä ei ehkä liity tunnustuksellisuuteen, mutta ihmetyttää lukijaa kuitenkin.

Sivulla 105 kerrotaan ajanlaskussamme laskettavan vuosia Jeesuksen syntymävuodesta. Sana "oletetusta" jäi puuttumaan. Tässä kohtaa olisi voinut kertoa kalenterimme kummallisuudesta (että tuo oletettu vuosi on 1, eikä vuotta 0 ole ajanlaskussamme). Olisi myös voitu kertoa vaikeudesta ajoittaa Jeesuksen syntymää. Suomen evankelisluterilaisen kirkonkin mukaan Jeesus syntyi joskus vuosien 7 ja 4 eaa. välillä. Olisiko tämän kertominen uhka lapsen uskolle? Tunnustuksettoman kirjan tekijälle sellainen kysymys ei olisi tullut mieleen.

Kirjan lopussa on lauluja (virsiä) ja muita liitteitä, kuten kokeita. Näihin en katsonut tarpeelliseksi perehtyä. Kyllä tässä kirjassa näyttää aika paljon tunnustuksellista materiaalia olevan jo ennen tätä liiteosaakin.

Educa-raportti

Olin Educa-messuilla jakamassa Vapaa-ajattelijain Liiton esitteitä opetusalan ihmisille. Tämä oli ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen kerta, kun olin messuilla ständin takana. Aiemmin olin käynyt Educa-messuilla koulutuksen yhteydessä, joten paikka ja useimmmat siellä esittäytymässä olevat tahot olivat minulle jo ennestään tuttuja. Meidän ständimme oli mielestäni sille juuri sopivassa paikassa, kansalaisvaikuttamisen toriksi kutsutulla tiiviillä erikoisalueella, suurin piirtein keskellä messuhallia. Valvoin pistettämme enimmän osan aikaa yksin ja jonkin aikaa yhdessä Lasse Pylkin kanssa. Muutaman kerran Lassekin miehitti asemaamme minun käydessä syömässä.

Pyrin houkuttelemaan ihmisiä ständillemme ystävällisillä tervehdyksillä. Pöydällä esitteidemme keskellä oli myös tarjolla karkkia, joka houkutteli etenkin paikalla olevia lapsia käymään pisteellämme useammankin kerran. Joskus annoin heillekin esitteitä mukaan.

En edes yrittänyt pysäyttää ihmisiä, jotka olivat selvästi (kävelynopeuden perusteella) menossa johonkin, tai jotka olivat muuten selvästi meitä vältteleviä (muun muassa siksi, että olivat jo esitteitämme katsoneet). Vain harvat messuvieraat kulkivat ohi nenäänsä nyrpistäen, selvästi vastenmielisyyttään osoittaen. Muutamat kielteisesti Liittoon tai edustamiimme asioihin suhtautuvat kommentoivat meille henkilökohtaisesti suoraan ja – kuten näissä asioissa kokemukseni mukaan on tavallista – selvästi tuntematta juurikaan kommentoimaansa asiaa. Ainakin pari vierasta kertoi olevansa jopa vapaa-ajattelija yhdistysten jäseniä ja muutama olevansa vapaa-ajattelijoita ilman jäsenyyttä. Myös jotkut uskonnolliset ihmiset kertoivat kannattavansa (joitakin) pyrkimyksiämme. Eräs jopa sanoi, että voisi liittyä takaisin kirkkoon, jos se ensin erotettaisiin valtiosta.

Eniten pyrin mainostamaan elämänkatsomustietoesitettämme, toissijaisesti lehtiämme (Vapaa Ajattelijan lisäksi meillä oli Helsingin vapaa-ajattelijoiden tekemää Uskomaton-lehteä ja joitakin vanhoja Protulehtiä). Muita esitteitä esittelin vain niille, joilla oli vielä näiden jälkeen mielenkiintoa jäljellä. Suurimmalla osalla oli. Kaikki eivät tietenkään ottaneet esitteitä mukaansa, koska messuilta oli kertynyt jo muutenkin tarpeeksi kannettavaa. Vain harvat olivat ymmärtäneet ottaa mukaansa selkärepun.

Pääosin suhtautuminen meihin, siis Vapaa-ajattelijain Liittoon, oli siis nähdäkseni myönteistä. Useimmat läheltä kulkijat sain pysähtymään ständillämme ja ottamaan esitteitämme. Monet sanoivat olevansa samaa mieltä Liiton kanssa esim. siitä, ettei uskonto kuulu kouluun. Keskusteluja syntyi monienkin messuvieraiden kanssa. Jotkut heistä jäivät puhelemaan kanssani enemmän tai vähemmän vapaa-ajatteluun liittyvistä asioista useaksi minuutiksikin, parantaen päivääni merkittävästi. Erityisen miellyttävä oli eräs teologian opiskelija, jonka kanssa olisin mielelläni jutellut enemmänkin.

Pääsin lauantaina kurkistamaan muiden esittäytyjien ständejä ja keräämään heitlä enemmän tai vähemmän tarpeellisia näytteitä, kuten mainosheijastimia. Kahvi ja etenkin ruoka messukeskuksessa oli mielestäni turhan kallista, kuten odottaa saattoi. Ilmaista kahvia oli onneksi tarjolla kansalaisvaikuttamisen torin kahvinurkassa lähellä omaa ständiämme.

Tähti 1-5 ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS)

Vertaan tässä Otavan Tähti -sarjan sisältöä OPSiin, arvioiden kuinka hyvin koulukirjasarja vastaa opetuksen tavoitteisiin. Koska OPSissa peruskoulun luokkia 1 - 5 käsitellään yhtenä kokonaisuutena, arvioin vastaavasti Tähti -sarjan osia 1 - 5 (opettajan oppaiden kautta, sillä ne sisältävät myös oppilaan kirjojen sisällöt). Kommentoin myös joitakin OPSin puutteita tai ongelmallisia kohtia.

Tässä kirjoituksessa on kolme osiota: ensimmäisessä arvioin hieman OPSia ja sitä, kuinka hyvin kirjasarja sitä noudattaa; toisessa osassa luettelen tarkemmin huomioita kirjasarjasta; ja kolmannessa esitän joitain kokoavia kommentteja molemmista edellä mainituista.

1. OPS ja Tähti 1-5

OPSin esittämistä tavoitteita kirjasarja pyrkii toteuttamaan vaihtelevasti. Nähdäkseni kirjasarja totetuttaa opetussuunnitelmaa aika hyvin tutustuttaessaan oppilaan Vanhan testamentin tarinoihin ja Uuteen testamenttiin. OPSissa nämä vaatimukset esitetään hieman erikoisesti:

· [oppilas] tutustuu Uuteen testamenttiin, Jeesuksen elämään ja opetuksiin

· [oppilas] tutustuu Vanhan testamentin keskeisiin kertomuksiin

Outoa tässä on se, että Vanhan testamentin kohdalla puhutaan kertomuksista, mutta Uuden testamentin yhteydessä puhutaankin Jeesuksen elämästä ja opetuksista, jolloin syntyy se mielikuva, että jälkimmäinen on jotain muuta kuin kertomuksia -- ehkä jopa, että Uudessa testamentissa kerrotaan yksinkertaisesti totuus Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Toki kohdan voi tulkita niinkin, että kyse on Uuden testamentin tarinoiden sisällöstä. Tosin joidenkin vanhan testamentin kertomustenkin kohdalla (esim. osa 1, s. 28 - 29, Luomiskertomus) jää epäselväksi onko kyseessä pelkkä tarina vai onko sitä tarkoitus pitää totena.

Kirjasarja seuraa OPSia hyvin myös opettaessaan “kirkkovuoden ja Jeesuksen elämänkaaren välisen yhteyden” ja tutustuttaessaan oppilaan “luterilaiseen kirkkoon ja seurakunnan toimintaan”.

On vaikeampi arvioida, kuinka hyvin kirjan avulla oppilas “oppii luottamusta elämään ja itseensä, kohtaamaan rohkeasti tulevaisuuden, ymmärtämään pyhän ulottuvuuden sekä näkemään uskonnon vaikutuksen omassa ja muiden elämässä”. Perusturvallisuutta kirjassa nähtävästi luodaan lähinnä opettamalla suojelusenkeleistä (osa 1, s. 27, 38 - 39), vaikkei tämä taida olla kirkon virallinen oppi, sekä kertomalla kuinka Jumalalta voi rukoilla apua. Turvallisuuden tunteen yhdistäminen suojelusenkeleihin on vähintään kyseenalainen opetusmenetelmä.

OPSin vaatimusten mukaan oppilas tutustuu muihin kristillisiin kirkkoihin ja ympäröiviin uskonnollisiin ja ei-uskonnollisiin katsomuksiin. Näihin vaatimuksiin Tähti -sarja vastaa aika heikosti. Osassa 5 esitellään muita kristillisiä suuntauksia muutaman sivun verran, koko kirjasarjassa tähän asti esitellään muita uskontoja vain lyhyinä mainintoina, eikä uskonnottomista katsomuksista sanota oikeastaan yhtään mitään.

OPSin tavoitteeksi on myös asetettu, että oppilas “oppii eettisten asioiden pohdintaa, omien tunteiden ja kokemusten jakamista sekä kristillisen etiikan soveltamista”. Eettisten asioiden pohdintaa sarjassa opetetaan etenkin opettajan oppaan Sydäntehtävien avulla. Ne ovat kiitettävän neutraaleja uskonnon suhteen. Kristillisyyttä kirjasarjassa etiikkaan pyritään ilmeisesti tuomaan esimerkiksi vetoamalla Jumalaan ja Luomiseen erilaisuuden hyväksymisen perustana (osa 1 s. 32 - 33). Tämä ei vaikuta kovin hyvältä ajatukselta: asiaa olisi voinut hyvin käsitellä jättäen uskonnolliset viittaukset tekstistä pois, etenkin kun kyse ei ole varsinaisesti kristilliseen eettiseen perinteeseen liittyvästä asiasta, kuten Kymmenestä käskystä. Osassa 2 s. 16 opetetaan kylläkin hyvinkin kristillinen ajatus synnistä ja syntien tunnustamisesta. Ajatus, että pelkkä ajatuskin on jo synti (ja sillä on siis synnin seuraamukset, joista ei onneksi Tähti -sarjassa pahemmin kerrota) on kyllä mielestäni mielenterveydelle haitallista.

OPSin vaatimia “oppilaiden kokemuksista ja elämäntilanteista nousevia elämään ja kuolemaan liittyviä asioita”, käsitellään Tähti -sarjassa yksinomaan (ev.lut.) kristillisestä näkökulmasta, jos kyseessä on siirtymäriitti: kaste, rippikoulu, häät, hautajaiset. Hyvistä tavoista, kiusaamisen vastustamisesta, tiedotusvälineistä, pelien ikärajoista, internetistä, yms. (osa 2, s. 20 alkaen ja s. 86 alkaen) kerrotaan kuitenkin ilman uskonnollista painolastia, kuten kuuluukin.

OPSin mukaan opetuksen pitäisi käsitellä oppilaan “juuria”, “perheen ja suvun arvoja ja perinteitä”. Kirjoissa kerrotaankin sukulaisuussuhteista ja yleisistä suomalaisista perinteistä, kuten joulunvietosta, tosin varsin paljon uskonnollisempina versioina kuin luultavasti useimmat nykysuomalaiset ne näkevät.

Ikävä kyllä, OPSissa mainitaan “ihmisen arvo erityisesti luomisen näkökulmasta”, sitoen turhaan ja ehkä haitallisestikin ihmisarvon luomiseen. Kirja tietysti noudattaa OPSia tässä. “Kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky ja kymmenen käskyä” käydään sarjassa läpi, kuten OPS vaatiikin. Kultaisesta säännöstä jopa esitellään eri perinteissä muotoiltuja versioita (osa 3, s. 75).

OPSissa mainittuja “yhdessä elämisen kysymyksiä” käsitellään ainakin osassa 4 (s. 63, 72 ja 74 alkaen), kun kerrotaan hätänumerosta, yhteistoiminnasta, hyveistä ja hienotunteisuudesta. Mikä parasta, näiden yhteydessä ei edes vedota uskontoon.

Sarjassa kerrotaan luterilaisen kirkon työntekijöiden tehtävistä, kirkon juhlista ja tavoista, sekä kirkko-organisaation avustustoiminnasta, kirkkotaiteesta ja symboleista, kuten OPS vaatiikin. Muista kristinuskon muodoista kerrotaankin sitten varsin vähän. Lähinnä niistä kerrotaan osassa 5, jossa on yhteensä 14 sivua (alkaen s. 68) muista kirkoista ja myös evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Juutalaisuudesta on sarjan eri osissa muutama maininta, lähinnä liittyen pääsiäiseen. Vanhan testamentin yhteydessä kuitenkin vanhojen juutalaisten tarinoiden pitäisi tulla tutuiksi. Islamista, hindulaisuudesta, tai muista suurista uskonnoista ei näiden kirjojen perusteella saa vielä minkäänlaista käsitystä, eikä uskonnottomuutta edes oikein mainita, vaikka uskontokuntiin kuulumattomat muodostavatkin suurimman vähemmistöryhmän sekä Suomessa, että maailmanlaajuisesti. Viimeisimpään puutteeseen pääasiallisena syynä voi olla OPSin järkyttävä puutteellisuus tässä kohdin, mutta OPSin mainitsemia “juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin yhteisiä ja erilaisia piirteitä” ei kuitenkaan kirjasarjan näistä osista löydy.

2. Huomioitani Tähti -sarjan osista 1-5:

Tähti 1 oppikirja ja opettajan opas

Tämä oppikirja sisältää OPSin mukaista uskonnollista ainesta, joka voidaan ainakin joiltain kyllä tulkita vaikka neutraalistikin, mutta myös outoja kohtia suojelusenkeleistä yms. Silti suurempi ja perustavampi ongelma on siinä, ettei OPS edes ohjaa "oikeanlaiseen" opetukseen.

Esipuheessa kerrotaan kirjan laulujen olevan virsiä. Virret nähtävästi mainitaan OPSissa, “Luterilaisen kirkon elämän” osana. Virsien laulaminen olisi siis tutustumista “omaan uskontoon”, ei uskonnon harjoittamista?

Opettajan oppaassa on hyviä “sydäntehtäviä”, jotka johdattavat eettiseen ajatteluun, eivätkä vaikuta uskontosidonnaisilta.

Koko oppikirjassa ei juurikaan puhuta muista uskonnoista (s. 15 mainitaan, että on muitakin uskontoja), eikä ollenkaan uskonnottomista katsomuksista. Edes filosofian perinnettä ei mainita. Muista kulttuureista ylipäätään ei juurikaan puhuta.

Monikulttuurisuudesta tulee opettajan oppaan kautta kurssille enemmän asiaa kuin pelkästä oppilaan kirjasta:

Luvussa 4 puhutaan muista uskonnoista (muttei uskonnottomista katsomuksista).

Luvussa 21 mainitaan juutalaisten pääsiäinen.

Kirjassa käsitellään aiheita ystävyys, kaikkien ottaminen mukaan leikkeihin, kateus, anteeksi pyytäminen ja auttaminen (s. 18 - 19, 22 - 23, 86 ja 88 - 89) ilman viittausta uskontoihin. Uskontoa ei siis tarvita ainakaan näiden eettisten asioiden opettamiseen.

s. 27 mainitaan Luominen ja oma suojelusenkeli.Oonko jälkimmäinen edes kirkon oppien mukaista? Siitä tosin puhutaan niin, ettei voida sanoa, esitetäänkö se “totuutena” tai kirkon opin mukaisena. Molemmat kohdat liittyvät ilmeisesti OPSin seuraavanlaiseen kohtaan:

“Luottamus ja turvallisuus

[...]

• Jumala Isänä ja Luojana, Herran siunaus sekä Jeesuksen opetukset Jumalan

huolenpidosta”

Tarkoitus lienee siis vahvistaa lasten perusturvallisuuden tunnetta. Suojelusenkeli on ehkä ajateltu lapselle helpommin ymmärrettäväksi kuin abstraktimpi Jumalan huolenpito. Voi silti kysyä, onko tällainen perusteltua tai hyväksyttävää.

s. 28 - 29 esitellään Raamatun Luomiskertomus. Kirja jättää tulkinnanvaraiseksi onko kyse vain Raamatun tarinasta (kuten Harry Potter tarinasta), vai pitäisikö tarinaa pitää totena.

Opettajan kirjassa luomiskertomuksen yhteydessä keskustelunaiheeksi on ehdotettu “Onko kertomus totta?” Mitään ohjetta aiheen käsittelyyn ei ole annettu.

Samassa luvussa esitellään myös aurinkokuntamme.

s. 32 - 33 käsitellään erilaisuutta, tällä kertaa turhaan mainiten Jumalan ja Luomisen.

s. 38 - 39 suojelusenkeli esiintyy uudestaan. Lauletaan virressä, että “en ilman enkeliä koskaan kulkea voisi”. Pyritäänkö näin lapsille upottamaan tajuntaan ajatus, että ilman enkeliä ei voisi olla, jotta nämä vastustaisivat uskonnon vastaisia argumentteja? Vaikutus voi olla perusturvallisuuden tunteen heikkeneminen kun usko suojelusenkeliin häviää.

Opettajan kirjan mukaan tunnin teemaan kuuluu, että “[Jumala] on lähettänyt enkeleitä maan päälle huolehtimaan ihmisistä”. Esitetään siis kristinuskon oppina tai totuutena, riippuen tulkintatavasta. Wikipedian artikkelin mukaan: “Kristinuskossa ei ole varsinaisesti määritelty, onko jokaisella ihmisellä suojelusenkeli vai ei”.

En löytänyt ev.lut. kirkon kantaa asiaan. Luulisin ettei sillä ole, koska haluavat olla niin inklusiivisia.

s. 41 - 47 käsitellään suomalaista ev.lut. jouluperinnettä viittaamatta muihin uskontoihin, kulttuureihin, vuoden kiertoon, syvempään historiaan... Väitetään vain, että “joulu on Jeesuksen syntymäpäivä”.

Lukujen 18 ja 19 tarkoitus jäi minulle hämäräksi. Onko kyse vain jostain epämääräisestä taustoittamisesta? Kuitenkin uskonnolle annettu kontekstointi on outoa. Historiallinen ja etenkin uskontohistoriallinen konteksti olisi ollut paljon mielekkäämpi.

s. 45 alkaen aiheena on Raamatun kertomukset. Ei välttämättä selviä lapsille, että kyse on todellakin kirjan tarinoista.

s. 47 olisi ollut hyvä tilaisuus rikkoa sukupuolirooleja, mutta sen sijaan vain vahvistetaan heteronormatiivista mallia (“...tytöt leikkivät nukeilla” ja haluavat hoitaa vauvaa).

s. 69 kerrotaan rukoilusta... Jatkaa ilmeisesti teemaa Jumalasta turvan antajana.

s. 77 puhutaan pääsiäisestä täysin sivuuttaen esim. virpomisen pakanallisuus ja magia, puhutaan siitäkin kristillisenä asiana.

s. 81 “Jeesus nousi kuolleista” ja s. 83 “Jumala on luonut...” ilmeisesti historiallisina väitteinä.

Tähti 2 oppikirja ja opettajan opas

Tähti 2 oppikirjassa on kummallisia tehtäviä (esim. s. 48: “Kuinka monta paimenta löydät?”), joilla ei ole mitään tekemistä opetettavan asian kanssa. Miksi? Misdirection? Mikä pointti?

Kirjan alussa kerrotaan lähetyskäsky (!) ja opetetaan levittämään propagandaa.

Opettajan oppaan (s. 6) mukaan “lähetystyön kautta käsitellään suvaitsevaisuutta ja erilaisten kulttuurien kohtaamista” (!). Minusta ainakin “lähetystyö” eli käännyttämispyrkimys on kyllä aika huono lähtökohta ja asenne toisen kohtaamiselle.

s. 16 opetetaan kristinuskon mukaisesti älytön oppi, että väärä ajatuskin on synti ja että synnit pitää tunnustaa. Hyvää propagandaa. Haitaksi ihmisten mielenterveydelle.

s. 20 alkaen kerrotaan hyvistä tavoista ja kiusaamisen vastustamisesta ilman uskontoon viittaamista. (s. 26 kilpailusta ja taidoista myös, kirjan lopussa peleistä ja netistä ja ikärajoista ja aikarajoituksista myös.)

s. 22 sen sijaan liitetään turhaan uskonto ja omatunto.

Ristiäiset, häät, hautajaiset esitetään vain ev.lut. perinteen mukaan, mainitsematta muita uskontoja tai näiden maallisia aspekteja (tai vaihtoehtoja).

s. 44 alkaen kerrotaan jouluevankeliumi totena (!) ja s. 60 Uuden testamentin kirjoitushistoria kirkon perinteisen näkemyksen mukaan (virheellisesti ja harhaanjohtavasti), jättäen pois apogryfiset kirjat yms.

Opettajan oppaan taulukuvaan on sitä paitsi piirretty kirjakäärö väärin päin. Siinä myös puhutaan jouluevankeliumista totena (s. 45).

Opettajan oppaassa kerrotaan Raamatun syntyhistoriasta paremmin kuin oppilaan kirjasta s. 50, mutta heti perään väitetään, että Raamatun “tekstit tukevat eettitä kasvua”, mitä ainakin minä pidän aika kyseenalaisena väitteenä. Esimerkiksi s. 54 alkava Nooa-kertomus muka opettaa, että “Jumala haluaa pitää huolta ihmisistä”.

Sivulla 62 opettajan opas väittää, että “tieteellisen tutkimuksen avulla ei voida ottaa kantaa ihmeiden (sic) paikkansapitävyyteen”. Kun tällaisia asioita opettaa lapsille, he hyväksyvät aikuisinakin uskontomyönteisen, poliittisesti korrektin status quon, jonka mukaan uskonnolliset kysymykset eivät ole tieteellisesti (tai muutenkaan) ratkaistavissa, vaan vain “uskon asioita”.

Ainakin s. 64 (pelissä) väitetään että Jeesus asetti ehtoollisen, mikä on aika älytön väite (siis Jeesuksen lihan ja veren edes symbolinen jakaminen ennenkuin tyyppi on edes kuollut).

Opettajan oppaan (s. 66) mukaan “Jeesus ei taikonut ruokaa lisää vaan siunasi ruuan...” Ilmeisesti tällä kohdalla halutaan tehdä perinteistä eroa magian ja ihmeiden välillä, mikä on lähinnä huvittavaa.

Sivulla 95 opettajan oppaassa puhutaan “koulujen kevätlukukauden päättävänä” lauluna Suvivirrestä -- ikään kuin olisi itsestään selvää, että Suvivirsi kuuluu laulaa kevätjuhlassa!

Tähti 3 oppikirja ja opettajan opas

s. 11 mainitaan, että kaikilla (uskonnoista yms. riippumatta) on lasten oikeudet. Hyvä.

s. 15 alkaen kerrotaan sentään hieman muista katsomuksista.

s. 18 väitetään, että “Tuohon aikaan ei ollut poikkeuksellista, että perheen jäsen myytiin orjaksi.” Melko varmasti väärin!

s. 42 sanotaan, että “Perimätiedon mukaan keisari Augustuksen aikana ryhdyttiin Rooman suurvallassa pitämään veroluetteloita. Kirjautumista varten jokaisen miehen oli matkustettava omalle synnyinseudulleen.” Tämä voi olla perimätietoa, mutta historiallisesti kai höpönlöpöä. Voisi tarkistaa.

s. 47 jätetään mainitsematta neutraalimmat ajanlaskun ilmaisut eaa. ja jaa.

s. 67 mainitaan muutama hyvä käsky/neuvo, jotka eivät ole tunnettuja raamatun ohjeina (“Älä levitä perättömiä huhuja”, “älä eksy joukon mukana tekemään pahaa” ja “älä sorra muukalaista”). Hyvä niin.

s. 75 luetellaan muutamia versioita Kultaisesta säännöstä eri uskonnoissa.

Tähti 4 oppikirja ja opettajan opas

Tarinat Jeesuksesta kerrotaan tosina, tai ainakaan lukija ei helposti huomaa, että kyse on tarinoista.

s. 9 mainitaan aiempaa selkeämmin Pääsiäinen juutalaisten juhlana.

s. 12 puhutaan tapahtumista “Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen” tarkentamatta, että on kyse tarinasta. Olisi parempi sanoa “Jeesuksen kuoleman jälkeen”.

s. 17 kerrotaan ns. itämaan tietäjistä todellisina henkilöinä.

s. 40 mainitaan “koulun joulukirkko” ikäänkuin se olisi luonteva ja oikeuden (tai edes lain) mukainen tapahtuma.

s. 49 mainitaan sairaalapappi samaan tapaan kuin luontevana sairaalan henkilöstön jäsenenä. Ei tarkenneta esim. tämän työnantajaa.

Näillä kahdella em. kohdalla luodaan mielikuvaa siitä, että uskonto muka kuuluu näihin yhteiskunnan julkisiin tiloihin, ikään kuin se ei olisi ongelmatonta.

s. 63, 72, 74ff. Opetetaan hätänumerosta, yhteistoiminnasta, hyveistä ja hienotunteisuudesta ilman vetoamista uskontoon (eli kuten pitääkin).

s. 101 mainitaan “muut uskonnot”, uskonnonvapaus ja ET -- tosin ei uskonnottomia maailmankatsomuksia.

Tähti 5 oppikirja ja opettajan opas

s. 6 on Esko Valtaojan osuva kommentti kirjan dogmaattisuuteen kehoittavasta virrestä. Semmoiset eivät oikein sovi koulukirjaan.

s. 8 opetetaan, että (kristinuskon mukaan) ihmisen tehtävä on mm. hallita maailmaa. Ehkä tämä on virallinen oppi, mutta jos ei, voisi ehkä jättää pois, koska opettaa ylimielistä ja haitallista asennetta.

s. 11, 13 Teemana “Asetetaan usko ja tieto rinnakkaisiksi, toisiaan tarvitseviksi näkökulmiksi maailmaan.” Vähintään kiistanalainen väite siis esitetään totena.

s. 12 väitetään, että vasta 500 vuotta sitten eurooppalaiset hyväksyivät ajatuksen pyöreästä maailmasta. Ei pidä paikkaansa.

s. 14 sanotaan, että “Maailmankatsomuksen rakennusosat nousevat uskonnosta”, huomioimatta uskonnottomia maailmankatsomuksia.

s. 16 kerrotaan hieman eri uskonnoista, mutta uskonnottomuus sivuutetaan viittaamalla siihen vain epäsuorasti (“suurin osa maailman ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan”, siis osa ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta tätä ei sanota). Silti suhteellisen pieniäkin uskonnollisia ryhmiä listataan. Olisi asiallista mainita uskontokuntiin kuulumattomien suuri osuus ihmisistä.

s. 42 mainitaan erilaisista kalentereista, mikä on hyvä.

s. 44 sanotaan, että “...kirkoissa ja kouluissa kajautetaan Hoosianna” (kursiivi minun)! Ikäänkuin olisi normaalia ja asiallista, että kouluissakin lauletaan tämä virsi. (En ainakaan itse kyllä ole sitä koskaan kuullut kouluissa laulettavan.)

s. 47 sanotaan, että sellaiset lausahdukset kuin “onks’ pakko” ja “mä en ainakaan” eivät ole “kaunista kielenkäyttöä ja hyviä käytöstapoja”. Onko näin siksi, että ne ilmaisevat vastustusta ja koska lapsien (tai kristittyjen?) pitäisi olla vain kiltisti tottelevaisia alamaisia, jotka pitävät turpansa kiinni ja tekevät mitä käsketään? Tämä ei oikein sovi yhteen sen nykyisen kasvatusajatuksen kanssa, jonka mukaan koulussa pitäisi kasvattaa lapsista kriittisiä kansalaisia.

s. 57 on kirjoitusvirhe: “gredo” kun pitäisi lukea “credo”.

s. 64 esitetään kyseenalainen tulkinta kristillisestä avioliitosta, jossa kerrotaan mm. että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja sen (yhtenä) tarkoituksena on “turvata elämän jatkuminen”. Sivulla on myös on kyseenalainen, heteronormatiivinen kohta, jossa tavallaan opetetaan naisten ja miesten tehtäviä. Koko sivu pitäisi siis päivittää 2010-luvulle.

s. 75 mainitaan “kansankirkko”, mutta onneksi myös sen laillinen erityisasema. Tätä ei tietenkään (ikävä kyllä) problematisoida ollenkaan.

s. 77 puhutaan Köyliössä tapahtuneesta piispan surmasta historiallisena tosiasiana, vaikka se on ilmeisesti pelkkä myytti.

s. 81 kerrotaan uskonnonvapauslaista (hyvä), muttei kerrota kuinka kirkosta (ja uskontotunneista) voi erota.

3. Yhteenveto

Etiikkaan johdattelevaa materiaalia oppikirjassa on vähintään niin paljon kuin OPS edellyttääkin. Se on myös kiitettävän suurelta osin uskontoneutraalia, mutta OPSin vaatimuksesta joissakin kohdin aivan turhaan vedotaan uskontoon (esim. Luominen ihmisarvon perustana).

Suomen evankelisluterilaisen kristinuskon valtavirrasta eroavia uskonnon muotoja, etenkin eri uskontoja esitellään liian vähän. Kaikkein törkeintä on, kuinka uskonnottomuus sivuutetaan jotakuinkin täysin -- mutta syynä tähän lienee OPS, jossa uskonnottomuutta ei mainita ollenkaan.

Lähes täysin pelkästään “oman uskonnon” opetukseen keskittyminen ei tunnu mielestäni kovin hyvältä lähtökohdalta erilaisuuden hyväksymiselle ja muiden kulttuurien ymmärtämiselle. Erityisen huono lähtökohta on  lähestyskäsky, joka opetettiin jo sarjan toisessa osassa, vaikkei koko käskyä edes mainita OPSissa.

Pakko (ja kirjoitukset) pois lukiosta!

Olen hyvin pitkään ollut sitä mieltä, että koulujestelmä ei toimi ja että sitä pitäisi muuttaa mielekkäämmäksi. Nyt kiinnitän huomiota lukiosysteemiin.
On selvää, että lukioihin menevät pitkälti ne, jotka eivät keksi mitä muutakaan tekisivät. Pienempi osa on niitä, joilla on (luultavasti jostain, ehkä yleensä kotoa, annettu) valmiina tulevaisuuden suunnitelma.

Lukion kirjoituksia käytetään korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Kuitenkin järjestetään myös erillinen valintakoe. Tämä tietysti tarkoittaa päällekäisyyttä. Hölmöin kuulemani ehdotus päällekäisyyden korjaamiseksi on valintakokeiden poistaminen. Ehkä tämmöistä on ehdotettu siksi, että ajatuskin lukion kirjoitusten poistamisesta on liian radikaali?

Kuitenkin lukion kirjoitukset on täysin turha ja lähinnä haitallinen käytäntö. Lukion opiskelijoita voidaan yrittää motivoida opiskeluun pelottelemalla kirjoituksilla. Tämä ei tietenkään toimi kuin niiden aineiden osalta, joita kyseinen opiskelija aikoo kirjoittaa. Tosin minä en ymmärrä, miten ihmeessä kukaan voi ensimmäisenä lukiovuotenaan tietää mitä aikoo lopulta kirjoittaa?

Keskittymällä kirjoituksiin saadaan kuitenkin aikaan sama vaikutus kuin ylipäätään kokeisiin tähtäävällä oppimisella, eli asia hallitaan kokeessa, mutta unohdetaan heti sen jälkeen. Jotkut yliopisto-opiskelijatkin ikävä kyllä suorittavat edelleen kursseja tällä, ehkäpä lukiossa opitulla tavalla. He lukevat koetta edellisen päivän tai yön kirjatenttiin, jolloin yksityiskohdat jäävätkin ehkä juuri tentin ajaksi mieleen. Jotkut tekevät näin jopa oman pääaineensa kohdalla – eivät siis vain joillain pakollisilla kursseilla. En voi kuin ihmetellä, miten näin ajattelevat ihmiset ylipäätään ovat yliopistoon päätyneet. Mutta tällaiseen opiskeluun lukion kirjoitukset ohjaavat. No hyvä on, ehkä myös pääsykokeet, ellei niitä suunnitella hieman eri tavalla.

Pääsykoe joka tapauksessa mittaa mielestäni paljon lukion kirjoituksia paremmin opiskelijan mielenkiintoa ja sitä kautta motivaatiota aineeseen. Lukiosta valmistuvakaan ei välttämättä ole vielä löytänyt “omaa juttuaan”, sitä mitä haluaisi, parhaassa tapauksessa jopa intohimoisesti, tehdä ison osan elämästään. Sen sijaan joskus muutaman vuoden myöhemmin tämä intohimo on voinut löytyä. Se intohimo voi sitten näkyä pääsykokeessa ja erityisesti se näkyy opiskelussa, jos opiskelija pääsee intohimoaan seuraamaan.

Oletan nyt kuitenkin, että suurin osa lukiolaisista ei oikein tiedä, mitä haluaisi tehdä tulevaisuudessa. Heitä ei välttämättä kiinnosta monikaan asia, joita koulussa yritetään heille opettaa. Nykyjärjestelmässä ymmärtääkseni yksittäisen kurssin huonolla arvosanalla ei ole merkitystä lukion opiskelijalle, jos hän ei suorita ainetta useampaa kurssia. Yksittäinen pakollinen kurssi on siis tällaiselle opiskelijalle samantekevä, kunhan vain pääsee sen läpi. Niinpä hän voi käyttää tunnin pulisemiseen kavereiden kanssa tai vaikka kännykällä pelaamiseen. Hän tulee tietysti näin toimiessaan häirinneeksi muita opsikelijoita, joista osa voisi olla kiinnostunut opetuksesta. Ja opettajaakin semmoinen voi häiritä, mikä sitten heijastuu opetukseen. Mutta eihän lukiolainen tällaista taida tajuta vaikka se hänelle tavattaisiin.

Edellä mainitut viat koulujärjestelmässä voisi korjata aika yksinkertaisella, mutta radikaalilla tavalla. Ensinnäkin kirjoitukset pitäisi lakkauttaa. Toiseksi, kaikki pakollisuus pitäisi poistaa lukiosta. Kaikista eri aineista pitäisi tarjota mainoksia (esim. videoita ja kirjasia), joilla esiteltäisiin aineita. Edes arvosanoja ei tarvitsisi käyttää. Idea olisi, että kolmen vuoden (tai ehkä neljän, mutta luulen että kolme vuotta tällä systeemillä riittäisi, toisin kuin nykyisellä) ajan opiskelijat saisivat “etsiä itseään” tai ainakin itseään kiinnostavia aloja ja asioita varsin vapaasti. He voisivat kokeilla erilaisia kursseja välittämättä arvosanoista tai kokeista. He voisivat tutkia mitä tahansa itseään kiinnostavaa asiaa.

Opettajien tehtävän painotus siirtyisi enemmän opintojen ohjaajan roolin suuntaan. Oppiminen muuttuisi enemmän opiskelijakeskeiseksi ja erilaisissa projekteissa yhteisölliseksi oppimiseksi. Tiedonhaku ja kriittinen ajattelu nousisivat tärkeimmiksi opettajien huomion kohteiksi, koska perinteistä tuntiopetusta olisi vähemmän.

Viimeaikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä, miten suomalaiset pärjäävät tiedollisissa asioissa, mutta eivät viihdy koulussa. Ainakin lukiossa viihtyvyys varmasti paranisi, jos ehdotukseni pantaisiin täytäntöön.

Alternative & Critical Media

Some links:

www.motherjones.com
www.newint.org
www.adbusters.org
www.altpress.org
www.counterpunch.org
www.fair.org
www.indymedia.org
www.infoshop.org
www.oneworld.net
www.prwatch.org
www.alternativenews.org
www.bignoisefilms.com
www.whisperedmedia.org

Hatuttomuus hatuttaa

Tampereen Normaalikoulussa (ja varmaan muissakin kouluissa) on käytössä pukeutumiskoodi. Oikeastaan siellä on opettajille muistaakseni oma pukeutumiskoodi myös, mutta nyt tarkoitan oppilaiden pukeutumiskoodia. Tarkemmin sanottuna päähineen (joiksi lasketaan ainakin lippikset, pipot ja huput) käyttökieltoa sisätiloissa.

Etenkin (aineen)opettajaksi opiskelevan näkökulmasta tämä on erikoista, koska kyseessä on harjoittelukoulu, jossa tulevia opettajia koulutetaan. Tulevia opettajia opetetaan samalla siis noudattamaan ylläpitämään tätä pukeutumiskoodia. Tämä on nähdäkseni ristiriidassa muun opettajien saaman opetuksen kanssa, jossa puhutaan sellaisista asioista kuin  kasvattaminen kriittiseen ajatteluun, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja aktiivisuuteen, sekä painotetaan moniarvoisuutta, yksilöllisyyden arvostamista ja ainakin opettajan roolia jonkinlaisena intellektuellina ja kansankynttilänä.

Tällainen pukeutumiskoodi vaikuttaa kuitenkin perinteiseltä passiivisten, nöyrien ja ajattelemattomien alamaisten kasvattamiselta, jota nationalisessa hengessä aiempina vuosikymmeninä ja satoina on pidetty koulun tehtävänä. Samaiseen ajatteluun kuuluu myös yhteiskuntaluokkien ylläpitäminen, eli köyhien työläisten lapset pysyköön köyhinä työläisinä, varakkaampien lapsille olkoon korkeampi asema yhteiskunnassa. Olisihan se kamala, jos köyhällistökin uskaltaisi ajatella ja olla yhteiskunnallisesti aktiivista. Koulujärjestelmän toiminta työttömien, sekä lasten ja nuorten varastona voisi vaikeutua. Ties millä muilla tavoilla voisi yhteiskuntarauha (status quo, eli oikeasti vallanpitäjien valta-asema) järkkyä.

Samalla kun pukeutumiskoodilla kielletään päähineiden käyttö sisätiloissa lähes kaikilta (tosin naisille ehkä sallitaan jotkin pukuun kuuluvat päähineet mielenkiintoisena ja paljastavana poikkeuksena), perinteeseen vedoten, sallitaan epäilemättä kuitenkin joillekin toisille tiettyjen päähineiden pitäminen uskontoon, kulttuuriin tai toisiin perinteisiin vetoamalla. Samalla relativistisella tavallahan perustellaan myös tyttöjen ympärileikkausta, joten eipä ole ihme jos sitä päähineasiassakin käytetään. Mutta vakuuttaako tuo argumentti ketään? Ja missä suhteessa se on esimerkiksi perustuslakiimme? Perustuslain mukaanhan Suomessa kaikki ovat tasa-arvoisia riippumatta muun muassa sukupuolesta ja uskonnosta tai vakaumuksesta. Jos kuitenkin uskonnollinen päähine sallitaan, mutta uskonnotonta hattua ei, osoitetaan koululaisillekin selvästi kuinka toiset ihmiset ja asiat vain ovat eriarvoisia. Hienoa kasvatustyötä kouluilta todellakin.

Olen tämäntapaisia ajatellut jo aika kauan, enkä voi uskoa olevani ainoa tai edes ensimmäinen näin ajatteleva. Mistä sitten johtuu että tämä käytäntö kouluissa kuitenkin jatkuu? Ovatko  intellektuellit eli toisinajattelijat opettajien keskuudessa edelleen niin harvoja poikkeuksia?

Mainoksista hyötyäkin

Olen hyvin pitkään vältellyt mainoksia. Ovessani on noin kymmenen vuotta ollut ilmaisjakelukielto, enkä yleensä katsele mainoksia niistäkään lehdistä joita minulle tulee. Selaan kyllä nykyään jonkun kauppaketjun tms. lehteä, jotka minulle nimellä tulevat, koska olen ketjun kortin omistaja, mutta hyvin nopeasti, koska lehdessä ei juuri koskaan näytä olevan hiukkaakaan kiinnostavaa sisältöä. TV-mainoksia en ole katsellut sen jälkeen kun hankin tallentavan digiboksin (se on niitä ensimmäisiä lajiaan), koska katson ohjelmat vain tallennettuina, jotta voin hypätä mainoskatkojen yli.

Viime aikoina olen muutaman kerran kuitenkin huomannut, että mainoksien seuraamisesta olisi joskus hyötyäkin. Olen nimittäin tarvinnut joitain TV:ssä mainostettavia tuotteita, joiden olemassaolosta tai myyntipaikasta en olisi tiennyt mitään, jollei ystäväni olisi niistä kertonut. En myöskään juuri koskaan tiedä mielenkiintoisten TV-sarjojen alkamisesta, koska www.telkku.fi ei niistä erikseen huomauta. Tämän takia en taaskaan ehtinyt huomata Myytin Murtajien aloittaneen uusien jaksojen näyttämisen, ennenkuin sattumalta osuin telkkarin eteen oikeaan aikaan. Onneksi netti auttaa tässäkin. :-)

http://dsc.discovery.com/tv/mythbusters/