Pakko (ja kirjoitukset) pois lukiosta!

Olen hyvin pitkään ollut sitä mieltä, että koulujestelmä ei toimi ja että sitä pitäisi muuttaa mielekkäämmäksi. Nyt kiinnitän huomiota lukiosysteemiin.
On selvää, että lukioihin menevät pitkälti ne, jotka eivät keksi mitä muutakaan tekisivät. Pienempi osa on niitä, joilla on (luultavasti jostain, ehkä yleensä kotoa, annettu) valmiina tulevaisuuden suunnitelma.

Lukion kirjoituksia käytetään korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Kuitenkin järjestetään myös erillinen valintakoe. Tämä tietysti tarkoittaa päällekäisyyttä. Hölmöin kuulemani ehdotus päällekäisyyden korjaamiseksi on valintakokeiden poistaminen. Ehkä tämmöistä on ehdotettu siksi, että ajatuskin lukion kirjoitusten poistamisesta on liian radikaali?

Kuitenkin lukion kirjoitukset on täysin turha ja lähinnä haitallinen käytäntö. Lukion opiskelijoita voidaan yrittää motivoida opiskeluun pelottelemalla kirjoituksilla. Tämä ei tietenkään toimi kuin niiden aineiden osalta, joita kyseinen opiskelija aikoo kirjoittaa. Tosin minä en ymmärrä, miten ihmeessä kukaan voi ensimmäisenä lukiovuotenaan tietää mitä aikoo lopulta kirjoittaa?

Keskittymällä kirjoituksiin saadaan kuitenkin aikaan sama vaikutus kuin ylipäätään kokeisiin tähtäävällä oppimisella, eli asia hallitaan kokeessa, mutta unohdetaan heti sen jälkeen. Jotkut yliopisto-opiskelijatkin ikävä kyllä suorittavat edelleen kursseja tällä, ehkäpä lukiossa opitulla tavalla. He lukevat koetta edellisen päivän tai yön kirjatenttiin, jolloin yksityiskohdat jäävätkin ehkä juuri tentin ajaksi mieleen. Jotkut tekevät näin jopa oman pääaineensa kohdalla – eivät siis vain joillain pakollisilla kursseilla. En voi kuin ihmetellä, miten näin ajattelevat ihmiset ylipäätään ovat yliopistoon päätyneet. Mutta tällaiseen opiskeluun lukion kirjoitukset ohjaavat. No hyvä on, ehkä myös pääsykokeet, ellei niitä suunnitella hieman eri tavalla.

Pääsykoe joka tapauksessa mittaa mielestäni paljon lukion kirjoituksia paremmin opiskelijan mielenkiintoa ja sitä kautta motivaatiota aineeseen. Lukiosta valmistuvakaan ei välttämättä ole vielä löytänyt “omaa juttuaan”, sitä mitä haluaisi, parhaassa tapauksessa jopa intohimoisesti, tehdä ison osan elämästään. Sen sijaan joskus muutaman vuoden myöhemmin tämä intohimo on voinut löytyä. Se intohimo voi sitten näkyä pääsykokeessa ja erityisesti se näkyy opiskelussa, jos opiskelija pääsee intohimoaan seuraamaan.

Oletan nyt kuitenkin, että suurin osa lukiolaisista ei oikein tiedä, mitä haluaisi tehdä tulevaisuudessa. Heitä ei välttämättä kiinnosta monikaan asia, joita koulussa yritetään heille opettaa. Nykyjärjestelmässä ymmärtääkseni yksittäisen kurssin huonolla arvosanalla ei ole merkitystä lukion opiskelijalle, jos hän ei suorita ainetta useampaa kurssia. Yksittäinen pakollinen kurssi on siis tällaiselle opiskelijalle samantekevä, kunhan vain pääsee sen läpi. Niinpä hän voi käyttää tunnin pulisemiseen kavereiden kanssa tai vaikka kännykällä pelaamiseen. Hän tulee tietysti näin toimiessaan häirinneeksi muita opsikelijoita, joista osa voisi olla kiinnostunut opetuksesta. Ja opettajaakin semmoinen voi häiritä, mikä sitten heijastuu opetukseen. Mutta eihän lukiolainen tällaista taida tajuta vaikka se hänelle tavattaisiin.

Edellä mainitut viat koulujärjestelmässä voisi korjata aika yksinkertaisella, mutta radikaalilla tavalla. Ensinnäkin kirjoitukset pitäisi lakkauttaa. Toiseksi, kaikki pakollisuus pitäisi poistaa lukiosta. Kaikista eri aineista pitäisi tarjota mainoksia (esim. videoita ja kirjasia), joilla esiteltäisiin aineita. Edes arvosanoja ei tarvitsisi käyttää. Idea olisi, että kolmen vuoden (tai ehkä neljän, mutta luulen että kolme vuotta tällä systeemillä riittäisi, toisin kuin nykyisellä) ajan opiskelijat saisivat “etsiä itseään” tai ainakin itseään kiinnostavia aloja ja asioita varsin vapaasti. He voisivat kokeilla erilaisia kursseja välittämättä arvosanoista tai kokeista. He voisivat tutkia mitä tahansa itseään kiinnostavaa asiaa.

Opettajien tehtävän painotus siirtyisi enemmän opintojen ohjaajan roolin suuntaan. Oppiminen muuttuisi enemmän opiskelijakeskeiseksi ja erilaisissa projekteissa yhteisölliseksi oppimiseksi. Tiedonhaku ja kriittinen ajattelu nousisivat tärkeimmiksi opettajien huomion kohteiksi, koska perinteistä tuntiopetusta olisi vähemmän.

Viimeaikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä, miten suomalaiset pärjäävät tiedollisissa asioissa, mutta eivät viihdy koulussa. Ainakin lukiossa viihtyvyys varmasti paranisi, jos ehdotukseni pantaisiin täytäntöön.