Olen hyvin pitkään ollut sitä mieltä, että koulujestelmä ei
toimi ja että sitä pitäisi muuttaa mielekkäämmäksi. Nyt kiinnitän
huomiota lukiosysteemiin.
On selvää, että lukioihin menevät pitkälti ne, jotka eivät keksi mitä muutakaan tekisivät. Pienempi osa on niitä, joilla on (luultavasti jostain, ehkä yleensä kotoa, annettu) valmiina tulevaisuuden suunnitelma.
Lukion kirjoituksia käytetään korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Kuitenkin järjestetään myös erillinen valintakoe. Tämä tietysti tarkoittaa päällekäisyyttä.
Hölmöin kuulemani ehdotus päällekäisyyden korjaamiseksi on
valintakokeiden poistaminen. Ehkä tämmöistä on ehdotettu siksi, että
ajatuskin lukion kirjoitusten poistamisesta on liian radikaali?
Kuitenkin lukion kirjoitukset on täysin turha ja lähinnä haitallinen
käytäntö. Lukion opiskelijoita voidaan yrittää motivoida opiskeluun
pelottelemalla kirjoituksilla. Tämä ei tietenkään toimi kuin niiden
aineiden osalta, joita kyseinen opiskelija aikoo kirjoittaa. Tosin minä
en ymmärrä, miten ihmeessä kukaan voi ensimmäisenä lukiovuotenaan tietää mitä aikoo lopulta kirjoittaa?
Keskittymällä kirjoituksiin saadaan kuitenkin aikaan sama vaikutus kuin ylipäätään kokeisiin tähtäävällä oppimisella,
eli asia hallitaan kokeessa, mutta unohdetaan heti sen jälkeen. Jotkut
yliopisto-opiskelijatkin ikävä kyllä suorittavat edelleen kursseja
tällä, ehkäpä lukiossa opitulla tavalla. He lukevat koetta edellisen
päivän tai yön kirjatenttiin, jolloin yksityiskohdat jäävätkin ehkä
juuri tentin ajaksi mieleen. Jotkut tekevät näin jopa oman pääaineensa
kohdalla – eivät siis vain joillain pakollisilla kursseilla. En voi kuin
ihmetellä, miten näin ajattelevat ihmiset ylipäätään ovat yliopistoon
päätyneet. Mutta tällaiseen opiskeluun lukion kirjoitukset ohjaavat. No
hyvä on, ehkä myös pääsykokeet, ellei niitä suunnitella hieman eri
tavalla.
Pääsykoe joka tapauksessa mittaa mielestäni paljon lukion
kirjoituksia paremmin opiskelijan mielenkiintoa ja sitä kautta
motivaatiota aineeseen. Lukiosta valmistuvakaan ei välttämättä ole vielä
löytänyt “omaa juttuaan”, sitä mitä haluaisi, parhaassa tapauksessa
jopa intohimoisesti, tehdä ison osan elämästään. Sen sijaan joskus
muutaman vuoden myöhemmin tämä intohimo on voinut löytyä. Se intohimo voi sitten näkyä pääsykokeessa ja erityisesti se näkyy opiskelussa, jos opiskelija pääsee intohimoaan seuraamaan.
Oletan nyt kuitenkin, että suurin osa lukiolaisista ei oikein tiedä, mitä haluaisi tehdä
tulevaisuudessa. Heitä ei välttämättä kiinnosta monikaan asia, joita
koulussa yritetään heille opettaa. Nykyjärjestelmässä ymmärtääkseni
yksittäisen kurssin huonolla arvosanalla ei ole merkitystä lukion
opiskelijalle, jos hän ei suorita ainetta useampaa kurssia. Yksittäinen
pakollinen kurssi on siis tällaiselle opiskelijalle samantekevä, kunhan
vain pääsee sen läpi. Niinpä hän voi käyttää tunnin pulisemiseen
kavereiden kanssa tai vaikka kännykällä pelaamiseen. Hän tulee tietysti
näin toimiessaan häirinneeksi muita opsikelijoita, joista osa voisi olla
kiinnostunut opetuksesta. Ja opettajaakin semmoinen voi häiritä, mikä
sitten heijastuu opetukseen. Mutta eihän lukiolainen tällaista taida
tajuta vaikka se hänelle tavattaisiin.
Edellä mainitut viat koulujärjestelmässä voisi korjata aika yksinkertaisella, mutta radikaalilla tavalla. Ensinnäkin kirjoitukset pitäisi lakkauttaa. Toiseksi, kaikki pakollisuus pitäisi poistaa lukiosta.
Kaikista eri aineista pitäisi tarjota mainoksia (esim. videoita ja
kirjasia), joilla esiteltäisiin aineita. Edes arvosanoja ei tarvitsisi
käyttää. Idea olisi, että kolmen vuoden (tai ehkä neljän, mutta luulen
että kolme vuotta tällä systeemillä riittäisi, toisin kuin nykyisellä)
ajan opiskelijat saisivat “etsiä itseään” tai ainakin
itseään kiinnostavia aloja ja asioita varsin vapaasti. He voisivat
kokeilla erilaisia kursseja välittämättä arvosanoista tai kokeista. He
voisivat tutkia mitä tahansa itseään kiinnostavaa asiaa.
Opettajien tehtävän painotus siirtyisi enemmän opintojen ohjaajan roolin suuntaan.
Oppiminen muuttuisi enemmän opiskelijakeskeiseksi ja erilaisissa
projekteissa yhteisölliseksi oppimiseksi. Tiedonhaku ja kriittinen
ajattelu nousisivat tärkeimmiksi opettajien huomion kohteiksi, koska perinteistä tuntiopetusta olisi vähemmän.
Viimeaikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä, miten
suomalaiset pärjäävät tiedollisissa asioissa, mutta eivät viihdy
koulussa. Ainakin lukiossa viihtyvyys varmasti paranisi, jos ehdotukseni pantaisiin täytäntöön.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Totta mitä sanot tuosta ulkomuistiin painottavasta tentti/koejärjestelmästä, kyllä kai se on jäänne muinaisilta ajoilta. Vaikea sitten sanoa, onko se välttämätön paha (nykyisellään opetukseen suunnatuin resurssein) vai vältettävissä oleva.
Pääsin muuten itse aikoinani opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon varasijalta, jolloin oletin muiden olevan vähintään yhtä motivoituneita ja ahkeria kuin minäkin. Kun tajusin muiden tekevän vähemmän työtä ja saavan samoja tai parempia numeroita, oli ihmetykseni suuri. Jälkeenpäin uskon, että kyse oli liian luonnontieteellisestä kirjoitustyylistäni, jota tentaattorit vierastivat. Ja kenties siitä, että olin kiinnostunut oppimaan asioita, en pärjäämään tenteissä.
Mutta joka tapauksessa yhtä aikaa aloittaneista taisin valmistua ensimmäisenä (minulla tosin oli vuoden verran hyväksi luettavia opintoja aloittaessani). Lisäksi olin ymmärtääkseni varsin hyvä, aktiivinen ja ahkera graduseminaarin kävijä, vaikka siellä hiljaa istuminen riitti opintopisteisiin, eikä arvosanoja siitä jaettu.
(Ja sitten todelliseen asiaan pakollisen kirjoitukseen liittyvän kommentin jälkeen)
Päädyin tänne muuten Lýthian forumin kautta. Olemme vissiin tavanneetkin Seurapelikerhon kokoontumisajoissa Vanhalla Domuksella? Tuntomerkkeinä vaalea pystytukka, silmälasit ja nykyisin parta. Vaikka se tärkein tuntomerkki on varmaan harvinaisempi nimi.
Luultavasti joo ollaan tavattu lautapelisessiossa. :)
Post a Comment