Esikristillisestä kristilliseen uskoon ja sitten uskonnottomuuteen

Muinaisusko alkoi Suomessa keskiajalla saada kristinuskosta kilpailijan. Idästä tulleet keskeiset kristinuskoon liittyvät sanat viitannevat siihen, mistä kristinopit ensin levisivät, mutta läntisen (katolisen) kirkon piiriin Suomi kuului 1100-luvulta aina 1500-luvun lopun luterilaiseen “uskonpuhdistukseen”. Puhdasoppisuusvaatimus tarkoitti 1600-luvun ajan, ettei muita kuin luterilaista uskontoa saanut harjoittaa (maastakarkoituksen uhalla). Uskoa puhdistettiin nimenomaan katolilaisuudesta, muinaisuskon piirteitä ja vanhoja taikauskoja ym. kansanuskoa suvaittiin enemmän. Teologien noitateoria rantautui myös Suomeen ja sai aikaan hieman hysteriaakin. Väitettyyn noitasapattiin liittyviä oikeudenkäyntejä oli 1660-luvulla.

Viimeistään luterilaisuuden mukana kirkko ja valtio sidottiin toisiinsa papiston muodostaessa osan virkamiehistöstä. Pietismi kuitenkin levisi 1600-luvun lopulla Suomeen ja aiheutti tämän liiton kyseenalaistamista. 1726 - 1870 voimassa olleen konventikkeliplakaatin avulla pietismiä rajoitettiin kieltämällä luvattomat, ilman seurakunnan pappia järjestetyt uskonnolliset kokoontumiset. 1800-luvun mittaan ympäri Suomea syntyi kuitenkin herätysliikkeitä ja niiden seuraan 1900-luvun puolella liittyi myös Yhdysvalloista peräisin oleva herätyskristillisyyden muoto, ns. vapaat suunnat.

1859 jaettiin kunnallishallinto hengellisiin asioihin keskittyvään kirkonkokoukseen ja maalliset asiat hoitavaan pitäjänkokoukseen. Kansakouluasetus 1866 otti koulutuksen pois kirkon hallinnasta; oppikoulu irtosi tuomiokapitulin alaisuudesta 1870 uuden kirkkolain takia. Samaisen lain mukaan aiempaa itsenäisempi kirkko (uuden kirkolliskokouksen kautta) säätäisi itseään koskevat lait, vaikka valtio valvoikin uskonnollisten yhteisöjen toimintaa. 

Sisällissodan jälkeen kommunismin vastustajana profiloituneen kirkon poliittinen valta-asema yhteiskunnassa voimistui vuosisadan alkuun nähden. Uskonnonvapauslaki astui silti voimaan 1923. (Tämä johti siviilirekisterien ja myöhemmin mm. Vapaa-ajattelijain Liiton perustamiseen.) Koska monet papit olivat menneet mukaan äärioikeistolaiseen lapuanliikkeeseen 1920-luvulta lähtien, kirkon arvostus heikkeni yhteiskunnassa. Kirkon johto torjuikin liikkeen 1932. Toisen maailmansodan ansiosta kirkon arvovalta kasvoi taas, mutta ei pysyvästi.

1960-luvulla alkanut Suomen merkittävä teollistuminen ja sitä seurannut muutto maalta kaupunkeihin, sekä 1990-luvulla alkanut maahanmuutto ovat modernisoineet (esim. koulutuksen osalta) ja moniarvoistaneet suomalaista yhteiskuntaa, sekä näiden kautta vahvistaneet sekularisaatiota. Erilaisia uskontoja on rantautunut Suomeen jonkin verran (ja Karhun kansa syntynyt täällä), mutta uskonnottomuus ja uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomuus on kasvanut huimaa vauhtia etenkin Vapaa-ajattelijoiden avattua Eroakirkosta.fi -palvelun 2003.

Kevyen liikenteen väylistä

Joku polki edelläni hitaasti keskustaan päin keskellä kevliä, joten soitin kelloa päästäkseni ohi. Tyyppi väisti vasempaan (!) reunaan ja kysyi, kummalta puolelta haluan ohi. Tosin tajusi vastauksen katsoessaan sijoittumistani, mutta vastasin silti ohi mennessäni että "tavalliseen tapaan vasemmalta ohi". En tiedä, oliko tottumaton pyöräilemään (taisi olla noin 60-vuotias, ei humalassa, eikä kännykän vaikutuksen alainen), mutta oli kyllä ihmeellinen reaktio väistää takaa tulevaa siirtymällä vasempaan reunaan.

Kolme-neljä kävelijää töpeksi myös lyhyellä reissullani kävelemällä keskellä tai vasenta laitaa. Yksi heistä melkein väisti minua toisen pyörän eteen, mutta ehdin vaikuttaa häneen omalla ajolinjallani, jotta hän ymmärsi pysyä väärällä puolen väylää (omalla vasemmallaan).

Jostain syystä ihmiset eivät ilmeisesti vaan pidä mitään muuta oikeana liikenteenä kuin autoliikennettä. Etenkin pyörällä kulkiessa on kevleillä aina väisteltävä kaikkia ja hidastettava vastaan kävelevien takia (ja varottava muuten vaan yllättävästi käyttäytyviä). Kesällä jaetut kevlit helpottavat, mutta talven tullen maalaukset eivät näy ja ihmiset kävelevät sitten missä sattuu.

Yleisesti ottaen luulen, että kevlien jakaminen on huono idea. Jos kävelijät pysyisivät oikeassa reunassa, yhdistetty kevli toimisi ihan hyvin - myös talvella. Kävelijät eivät yleensä taida katsella liikennemerkkejä ja voi olla välillä vaikea tietää, onko kevli jaettu vai yhdistetty, esim. jos tulee kevlille kohdasta, jossa ei liikennemerkkiä ole. Jaetuilla kevleillä liikkuminen on aika ikävää kaikille, koska osa kävelijöistä joutuu keskelle kevliä, vaikka reunassa käveleminen tuntuisi turvallisemmalta ja paremmalta.

Talvella vielä usein iso osa kevlistä on lumikasan alla, koska ei haluta aurata kokonaan vaan käytetään ajoradan lumien säilytykseen.

Sitten on tietysti paljon niitä, jotka kulkevat laumana tai rivinä, koska eivät välitä muille aiheuttamistaan haitoista. Suosittelen kaikille jonossa kävelyn opettelemista.

Autoilijat luulevat kaikkia jalkakäytäviä kevleiksi ja ärsyyntyvät ajoradalla polkijoista. Jotkut kävelijät ärsyyntyvät jalkakäytävillä polkijoista (vaikka pyöräilijä vie vähemmän kaistanleveyttä kuin monet kävelijät). Välillä maalaukset ja liikennemerkit ovat keskenään ristiriidassa, eikä voi tietää, onko esim. merkki poistettu tarkoituksella vai unohtunut laittaa paikalleen.

Ja sitten on vielä niitä kevleille pysäköiviä autoilijoita. Argh. Ei niistä nyt enempää.

Jos pyöräilijöille yms. olisi erilliset väylät, joille ei autoilla pääsisi, kulkeninen helpottuisi ja paljon useampi voisi siirtyä pyöräilyyn. En vaan oikein usko että sellainen toteutuu. Toki ajoratoja voi kaventaa ja muuttaa sellaisiksi, joissa kuuluu mennä pyöräilijöiden ehdoilla, mutta aika moni autoilija vastustanee sellaista, joten demokratiassa sellaista ei ole helppoa toteuttaa. Tai vaikka muutettaisiin, käytettäisiinkö niitäkään oikein?

Autoilusta suurin osa pitäisi kuitenkin etenkin kaupungeissa saada vaihdettua pyöräilyksi, mutta harva vain vähän pyöräilevä uskaltaa lähteä ajoradalle pyöräilemään. Jotenkin siis pyöräilyä pitäisi tehdä helpommaksi ja houkuttelevammaksi.

Minusta parempia infraratkaisuja odotellessa olisi hyvä vaihtaa jaetut kevlit yhdistettyiksi kevleiksi (takaisin) ja kampanjoida niin, että kaikki osaisivat käyttää niitä kuin ajorataa, oikeassa reunassa pysyen. Joissain paikoissa tämä onnistuu jossain määrin jo nyt kesäisin, koska maahan on maalattu kulkusuuntaa osoittavat nuolet ja kaistojen välille erotin.

Kävelijät törmäilevät toisiinsakin! Oppikaa käyttämään oikeaa laitaa!!

Taas sain seurata tilannetta, jossa jalankulkijat kävelivät suoraan toisiaan päin. Oikean puoleisen liikenteen käsite on joillekin ilmeisen vaikea. Asiaa kyllä sekoittavat jaetut kevyenliikenteen väylät, mutta en silti ymmärrä, miten joku voi ajatella, että on hyvä idea kävellä, kuten seuraamani henkilö tässä tilanteessa. Henkilö A käveli edessäni pitkin jaettua kevliä, jossa pyörätieksi jaettu osa oli meistä katsottuna vasemmalla puolella. Vastaan tulivat melkein yhtä aikaa A:n kohdalle kävelijä B, sekä pyöräilijä C. Nämä kulkivat molemmat omilla väylillään oikeaa reaunaa. A kuitenkin käveli oman väylänsä vasenta reunaa. Kohtaamistilanteessa, törmätessään B:n kanssa, hän väisti hieman lisää omalle vasemmalleen, varoen onneksi pyöräilijä C:tä, joka oli juuri silloin kohdalla. Kukaan ei pysähtynyt, joten mitään vakavaa ei tapahtunut (B kiroili ymmärrettävästi tilanteen jälkeen). Suurin riski oli kuitenkin pyöräilijä C:n kohdalla, sillä jos jompikumpi kävelijä olisi väistänyt toista tarpeeksi huonosti, olisi C saattanut kaatua viereiselle ajoradalle. Joten miksihän ihmeessä A käveli omaa vasenta puoltaan, eikä edes väistänyt vastaantulijaa oikealta, jossa oli runsaasti tilaa kävelijöiden väylällä?! Voin vain arvella, että hänellä oli se harhakäsitys, että jalankulkijoiden pitäisi oudosta syystä kulkea vasenta reunaa? Tieliikennelaki 13 §: "Ajoradalla jalankulkijan on käytettävä sen vasenta reunaa, jollei oikean reunan käyttäminen ole kulkureitin tai muun syyn vuoksi turvallisempaa. Polkupyörää tai mopoa taluttava saa kuitenkin käyttää ajoradan oikeaa reunaa. [...]" Vasenta reunaa kuuluu kävellä siis VAIN silloin, kun kävelee ajorataa (EI PIENNARTA) pitkin. Jalankulkijoita ei erikseen käsketä laissa kulkemaan oikeaa laitaa (paitsi yhdistetyillä kevleillä), mutta kyllä ihan yleisesti kannattaisi ottaa periaatteeksi, että kaikissa muissa tilanteissa paitsi ajorataa pitkin kävellessään kuljetaan oikeaa reunaa. Vaikka en itse olekaan koskaan törmännyt fyysisesti toiseen kävelijään, noita väärää puolta käveleviä tulee vastaan todella usein. Se aiheuttaa minulle ainakin hieman ahdistusta ja aika runsaasti ärsytystä. Miten on niin helvetin vaikeaa vain kulkea (lähes) aina oikeaa laitaa?! Myös sisätiloissa!!