Kerhot vastauksena lasten liialliselle mediankäytölle?

Kirsi Pohjola ja Kimmo Jokinen ovat kirjoittaneet vuonna 2007 kolumnin "Huoli lasten mediankäytöstä on osin turha", jota tässä lyhyesti kommentoin. Kolumni perustui kirjoittajien tekemään tutkimukseen lasten mediankäytöstä. Heidän mielestään lasten virtuaaliympäristöihin liittyvät pelot ja moraalinen paniikki ovat turhan suuria; asiat ovat pääasiassa hyvin. Suurimmat todelliset ongelmat näyttävät olevan joidenkin koulujen tai luokkien (tarkentamattomat) ongelmat estävät opettajia antamasta yhtä paljon (tai hyvää?) koulutusta ja (media)kasvatusta kuin toisten koulujen tai luokkien opettajat. Myös kodeissa on erilaisia valmiuksia tässä suhteessa, mistä esimerkkinä kirjoittajat mainitsevat lapset, joiden elämä näyttää aika yksipuolisesti pyörivän pelien ja (väkivaltaisten) elokuvien ympärillä.

Mainitut ongelmat ovat varmasti todellisia ja vaikeasti hoidettavia. Kaikilla lapsilla ei vain ole mahdollisuuksia harrastaa erilaisia asioita, eikä heidän vanhemmillaan ehkä ole mahdollisuuksia viettää lastensa kanssa aikaa niin paljon kuin joillain toisilla. Jos tällaisille lapsille (etenkin jos heillä ei ole juurikaan ystäviä IRL) ei määrätä rajoituksia esim. pelaamiselle, ei kai ole ihmekään, jos he viettävät aikansa pääasiassa pelikonsolin, tietokoneen tai TV:n ääressä. Pelkät rajoitukset eivät ole tässä mielestäni mitenkään rajoittavia, vaan vaihtoehtoja on tarjottava, jos rajoituksia tehdään. On turha käskeä lapsi ulos leikkimään, jos ulkona odottaa vain vihamielinen tai ainakin sellaiseksi koettu maailma.

Kummallista kyllä, kolumnissa ei mainittu mitään nettikiusaamisesta, eikä tarpeesta opettaa lapsia käyttämään nettiä ja kameroita ja kännyköitä oikein sekä tiedollisesti että eettisesti. Tähän asiaan liittynee paljon enemmän ongelmia kuin pelkkään pelaamiseen tai TV:n katseluun.

Yksi, en tosin tiedä kuinka realistinen, tapa yrittää korjata vähävirikkeisyyttä niiden lasten osalta, joilla on vain vähän mahdollisuuksia "tosielämän" harrastuksiin ja sosiaalisiin suhteisiin, olisi tarjota koulussa harrastuskerhomahdollisuuksia. Näiden tarkoituksena olisi pääasiassa auttaa lapsia verkostoitumaan ikäistensä kanssa, vaikka eksplisiittisesti esitetty kerhon tarkoituskin (esim. pelikerho) on tietysti toteutettava. Vaikeutena on kuitenkin saada aikaan lämmin, hyväksyvä, vastaanottava, inklusiivinen, siis sanalla sanoen ystävällinen ilmapiiri, jotta ujoimmat ja sosiaalisesti heikkolahjaisimmatkin saataisiin mukaan.

Ainakin joissakin kouluissa pelikerhoja jo harrastetaankin.
Kuva on Varissuon koulusta, Turusta.

Jos tällainen toiminta olis mahdollista toteuttaa (toivottavasti sellaiseen saadaan jotenkin riittävä rahoitus kaikkialla), sillä voisi olla suurikin vaikutus juuri kaikkein huonoimmassa asemassa olevien lasten kohdalla. Rahoituksen oikeuttamiseksi tähän voitaisiin vaikka yhdistää jotain opetuksellista, mutta vain jos lapset saadaan hyväksymään se ja kerho saadaan pidettyä selvästi hauskana ja (varsinaisesta) koulusta irrallisena. Tärkeintä on ilo ja omaehtoinen toiminta ystävällisessä ilmapiirissä.