Median kasvattama

Kuinka minua on mediakasvatatettu

Ala-asteelta muistan kuinka meille hoettiin, että "televisio on hyvä renki mutta huono isäntä". Tämän lisäksi ainoa huomaamani tai muistamani mediakasvatus ala-asteella oli äidinkielen tuntien yhteydessä tehty elokuva. Olin nimellisesti kuvaajana, eli en oikeasti tehnyt mitään. Elokuvan tekemistä ei opetettu mitenkään teoreettisesti, eikä hyvin ylipäätään muuten, vaan kyseessä oli melkeinpä vain kotivideotasoinen yritys. En muista edes koskaan nähneeni tekemäämme "elokuvaa". En tiedä osallistuivatko elokuvakerholaiset (joita saattoi olla joitakin) projektiin enemmän. Muistikuvani mukaan koko projekti oli opetuksen kannalta lähinnä menetetty tilaisuus.

En muista, että peruskoulussa tai edes lukiossa olisi käytetty edes sanomalehtiä opetuksessa, mutta on mahdollista että niin on tehty kerran tai pari. Minkäänlaista kriittisen ajattelun opetusta ei missään vaiheessa meille annettu. Romaaneja peruskoulussa ja lukiossa ohjattiin lukemaan ja niistä kirjoitettiin arvosteluja, mutta mitään kunnon analyysejä ei opetettu tekemään, vaan ilmeisesti opetusta ohjasi usko siihen, että "lukeminen kannattaa aina", kuten erään kirjakaupan mainos on väittänyt. Kyllähän minä mielelläni aina olen kirjoja lukenut, mutta en kyllä välttämättä niitä, joita koulussa käskettiin lukemaan. En ole vieläkään lukenut Seitsemää veljestä. Kalevalaakin olen lukenut mieluummin hieman englanniksi kuin suomeksi.

Ammattikorkeakoulussa opetettiin tekemään kotisivuja, jotain graafistakin muistaakseni, sekä käyttämään tietokoneita ja oletettavasti myös hyödyntämään internettiä. Viimeisimmästä varsin hyödylliseksi osoittautui pian erään kirjan loppuun lisätty netiketti, eli käytösopas internettiin, jota pitäisi kyllä hyödyntää jo alakoulussa.

Avoimen yliopiston tilastotieteen kurssilla sain varmaan ensimmäisen kerran varsinaista kriittisen ajattelun opetusta ja mediakasvatusta, kun lehdissä ilmestyneiden mainosten tilastotieteeseen liittyviä väitteitä arvioitiin. Ehkä jotain samantapaista on saattanut olla jo lukiossa (esim. korkojen ja koron koron laskemisen yhteydessä), tosin ilman todellisia esimerkkejä lehtien sivuilta.


Kuinka media on kasvattanut minua

Tulin maininneeksi, että luen mielelläni kirjoja. Niitä meillä oli kotona paljon (ja luulin pitkään että niin on kaikissa kodeissa), joten oli luontevaa lukea niitä. Enimmäkseen luin kuitenkin aika huonoa kirjallisuutta, jonka ainoa vaikutus sanallisen taidon parantamisen lisäksi varmaankin oli mielikuvituksen kehittäminen. Sanomalehtiäkin meille tuli, mutten ollut niistä kovin kiinnostunut. Aku Ankka ja Tieteen kuvalehti olivat tärkeimmät lehteni nuorena, vaikka myös Time ja Newsweek tulivat jonkun aikaa ja olivat mielenkiintoisia. Englanninkielisiä kirjoja aloin lukea 13-vuotiaana, mikä varmasti kehitti kielitaitoani.

Meille ostettiin ensimmäinen televisio harvinaisen myöhään, kun olin jo ehkä 12-vuotias. Television tai kavereilta lainaamieni videoiden katselua ei rajoitettu muistaakseni ollenkaan. Katselin jonkun verran toiminta- ja kauhuelokuvia, mutta mitään kovin hurjaa (esim. snuffia tai sellaiseksi väitettyä) ei tullut vastaan. Esim. Terminator on edelleen aika hieno elokuva ja pidän naurettavana tapaa, jolla jotkut hurskastelijat ovat sitä kommentoineet. Voi olla, että olin sen verran hyväosainen muuten, ettei katsomillani elokuvilla siksi ollut minuun kovin haitallista vaikutusta, mutta toisaalta on mahdollista, ettei niillä ole sellaista juuri kehenkään. Kielitaitoa TV:n ja elokuvien katselu paransi tietenkin, etenkin sitten kun näköni heikkeni niin, että tekstityksen lukeminen vaikeutui (olin tyypillisen hölmö, enkä hankkinut silmälaseja) - tällöin keskityin kuulemaani ja näkemääni huulten liikkeisiin yms.

Pelasin myös tietokoneella väkivaltaisia pelejä, joita myöskin on syytetty välillä aivan turhaan. Siihen aikaan pelit olivat sarjakuvamaisia, eivät realistisia kuten nykyään. Sillä on varmasti merkitystä niiden vaikutukseen. En tosin ole kovin innostunut nykyisiäkään vastaan esitetyistä syytöksistä. Jos joku väkivallantekijä onkin niitä pelannut, etsisin syitä hänen käytökseensä kyllä aivan muualta kuin hänen pelaamistaan peleistä.

Pelasin jo lapsena myös roolipelejä, joissa väkivalta oli keskeistä. Niillä oli jopa hyödyllisiä kasvatuksellisia vaikutuksia etenkin siksi, että ne herättivät minut ajattelemaan etiikkaa ja metafysiikkaa (vaikken tuolloin näitä termejä edes tuntenut). En tällä kertaa kuitenkaan kerro tästä sen enempää, koska olen juuri tehnyt niin toisaalla.

Internet avasi minulle tien tietoon. Vuosia keskityin jälkiviisaudella arvioiden aivan vääriin asioihin, eli kaikenlaiseen okkulttiseen huuhaa-aineistoon, mutta niiden kautta löysin kuitenkin tieteellisen skeptisismin. Aikani siihen netin kautta tutustuttuani tilasin Skeptical Inquirer -lehden, jonka tilaaja olen edelleenkin. Tämä lehti ja aihepiirin kirjat (sekä jotkut hyvät TV-dokumentit) opettivat minulle enemmän tieteestä ja filosofiasta kuin kaikki koulussa oppimani yhteensä.

On todella surkea tosiasia, että suomalainen koulutusjärjestelmä ei edelleenkään ole merkittävästi tainnut noista ajoista tässä suhteessa parantua, eikä yleisen kriittisen ajattelun ja tieteellisen maailmankuvan kursseja järjestetä edes yliopistoissa juuri koskaan. Erityistieteiden opiskelijat voivat näin hyvinkin valmistua jopa tohtoreiksi asti, oppimatta koskaan yleistämään kriittistä ajatteluaan oman alansa ulkopuolelle. Tästä minulla on ikäviä, henkilökohtaisia kokemuksiakin.

*

Kuten Suorannan, Sintosen ja Kupiaisen artikkelissa "Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet" (teoksessa Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007) kertovat, 1980- ja '90-luvuilla tuntuu vallinneen lasten medialta suojelemista painottava käsitys, mutta kovin vahvasti tämä ei meillä kotona onneksi vaikuttanut. Voi vain toivoa, että artikkelissa mainittu medialukutaidon korostaminen vuoden 2004 opetussuunnitelmassa tuo lisää kriittistä ajattelua kouluihin. En kyllä pidätä henkeäni tätä odottaessani.